13.9.1991

Kanne Tyrvään kihlakunnanoikeudessa

Marget A on Reijo A:lle 23.3.1988 tiedoksiantamansa haasteen nojalla kanteenaan kihlakunnanoikeudessa kertonut, että heidät oli 24.6.1987 julistetulla, lainvoiman saaneella päätöksellä tuomittu avioeroon avioliittolain 70 §:n 1 momentin nojalla. Omaisuutensa jaosta he olivat tehneet 25.7.1987 sopimusosituksen, joka perustui 3.6.1987 allekirjoitettuun sopimukseen avioeron varalta.

Sopimuksia tehtäessä Marget A:lle oli ilmoitettu, että tasajaon periaatteesta osituksessa voidaan poiketa, jos toinen puoliso on syypää avioeroon ja tämä voidaan jättää osituksessa ilman varoja. Tähän luottaen Marget A oli allekirjoittanut kerrotut sopimukset, joiden lopputuloksena oli, että Reijo A oli saanut osituksessa kantajan käsityksen mukaan omaisuutta nettoarvoltaan lähes 500.000 markkaa ja kantaja vain noin 28.300 markkaa. Jaettava omaisuus oli pääosin ollut sellaista, johon kummallakin oli ollut omistusoikeus.

Lisäksi Marget A oli oikeudenkäynnin aikana kannetta selvitellessään ilmoittanut, että alunperin oli tarkoituksena, että kun A:n puolisoiden yhteiset lapset tulisivat jäämään asumaan isän luo, Marget A:n osuus puolisoiden yhdessä omistamasta omakotikiinteistöstä menisi lapsille. Sopimusten laatimisen yhteydessä annettujen tietojen perusteella Marget A:lle oli syntynyt sellainen käsitys, että hänen omistamaa osuutta voitiin pitää lapsille kuuluvana siitä huolimatta, että osituksessa kiinteistö merkittäisiin yksin miehen omistukseen.

Lisäksi osituskirjaan oli jäänyt kirjaamatta Reijo A:n yksin omistamaa irtainta omaisuutta, eikä siinä ollut otettu kantaa osapuolten talletusten jakamiseen eikä yhteisestä elatusvelasta vastaamiseen.

Näin ollen Marget A on katsonut, että hänen erehdyksestään johtuen sopimusositus oli saanut toisenlaisen sisällön, kuin mitä hän oli tarkoittanut ja hänen etuaan oli loukattu vastaajan tieten sillä tavoin, ettei sopimus enää sitonut Marget A:ta. Lisäksi sopimus oli tehty sellaisissa oloissa, että Reijo A:n oli kunnian vastaista ja arvotonta vedota sopimukseen.

Marget A on kertonut vielä olosuhteiden muuttuneen niin, että lapsista vanhempi oli oikeudenkäynnin aikana tullut täysi-ikäiseksi ja nuorempikin oli muuttanut äidin luokse. Tällöin sopimusositus oli hänen kannaltaan joka tapauksessa tullut kohtuuttomaksi, mikäli katsottiin hänen luovuttaneen osuutensa kiinteistöstä Reijo A:lle sitä vastaan, että omakotitalo jäisi lapsille ja miehelle asunnoksi ja mies luopuisi perimästä sovittuja elatusmaksuja.

Näillä perusteilla Marget A on vaatinut, että sanottu sopimusositus julistettaisiin oikeustoimilain nojalla mitättömäksi tai ainakin soviteltaisiin niin, että Marget A saisi pitää omistuksessaan kaiken yksin omistamansa omaisuuden sekä puolet yhdessä omistetusta omaisuudesta. Samalla hän on pyytänyt, että Reijo A:lle osituksen perusteella yksin myönnetty lainhuuto Vainionpään tilaan RN:o 2:29 Äetsän kunnan Pehulan kylässä julistettaisiin mitättömäksi tai pätemättömäksi. Vielä hän on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Oikeudenkäyntiväite ja ratkaisu siihen

Reijo A on ennen vastaamista pääasiaan väittänyt, että haaste ei ollut annettu hänelle tiedoksi oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 9 §:ssä säädetyllä tavalla, koska hänelle tiedoksiantamisen yhteydessä annetussa haastehakemuksen jäljennöksessä ei ollut mainittu, kuka oli asiassa kantajana.

Kihlakunnanoikeus on päätöksellään 13.4.1988, koska Reijo A:lle annetusta jäljennöksestä ilmeni asiayhteydestä selvästi kuka jutussa oli kantajana, ja haastamisen yhteydessä oli ollut käsillä myös alkuperäinen haastehakemus, josta kysymyksessä oleva puute olisi ollut tarkistettavissa, hylännyt väitteen.

Vastaus pääasiaan

Reijo A on kiistänyt kanteen ja pyytänyt sitä hylättäväksi sekä vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Reijo A on katsonut, että Marget A oli luopunut moiteoikeudestaan hyväksymällä sopimusosituksen sitoutuen olemaan sitä millään perusteella moittimatta. Hän oli ollut sopimusta tehtäessä täysin oikeustoimikelpoinen, eikä kukaan ollut pakottanut häntä sopimuksen tekemiseen. Marget A oli tiennyt sopimuksen sisällön ja merkityksen, eikä jutussa ollut näytetty hänen voineen erehtyä sopimuksen vaikutuksista ja moiteoikeudesta luopumisen merkityksestä.

Kanne oli joka tapauksessa perusteeton, koska se perustui oikeustoimilakiin, jota ei voida soveltaa ositukseen, vaan asiassa oli erityislakina sovellettava avioliittolakia. Avioliittolain mukainen moiteaika on kuusi kuukautta, joten kanne oli nostettu lisäksi liian myöhään.

Ositussopimuksen tekoaikaan voimassa olleen avioliittolain 115 §:n mukaan kantajalla olisi ollut oikeus moittia tuota sopimusta kohtuuttomana, mutta tätä koskeva kanne olisi tullut nostaa ennen ositusta. Kun osapuolten kesken oli tehty sopimusositus, ei sanotun lainkohdan mukaista kanneoikeutta enää ollut, vaan kantaja oli menettänyt puhevaltansa.

Vastaajan käsityksen mukaan tehty sopimusositus ei ollut kantajan kannalta edes kohtuuton, kun sitä tarkastellaan kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon jaettavan omaisuuden käyvät arvot, lapsille maksettavaksi sovitut elatusmaksut ja avioerossa syyllisen osapuolen vahingonkorvausvelvollisuus.

Vielä vastaaja on huomauttanut, että tietämättömyys lain sisällöistä ei ole sellainen peruste, että siihen voitaisiin vedota erehdyksessä.

Kihlakunnanoikeuden päätös 19.10.1988

Sopimusosituksesta laaditun asiakirjan Marget ja Reijo A olivat allekirjoittaneet 25.7.1987 ja samalla sitoutuneet olemaan moittimatta sopimusta millään perusteella. Osituksen moittimista koskevat avioliittolain 98 § ja perintökaaren 23 luvun 10 § tarkoittavat vain pesänjakajan tekemää ositusta tai osakkaiden itsensä tekemää ositusta muotovirheen perusteella. Oikeustieteellisestä kirjallisuudesta ilmenevän kannan mukaan osapuolella oli oikeus moittia sopimusositusta kohtuullisessa ajassa oikeustoimilain perusteella siitä huolimatta, että hän olisi hyväksynyt sopimuksen ja sitoutunut olemaan sitä moittimatta.

Kantajan kanne perustui oikeustoimilakiin, jota tässä tapauksessa oli sovellettava, kun tuolloin voimassa olleessa avioliittolaissa ei ollut säännöksiä sopimusosituksen moittimisesta aineellisin perustein.

Marget A oli nostanut kanteen noin kahdeksan kuukauden kuluttua sopimusosituksen tekemisestä. Tuota aikaa oli pidettävä tässä tapauksessa kohtuullisena kanteen nostamiselle kun asian vireillepano oli vienyt oman aikansa sen jälkeen kun Marget A oli selviytynyt avioeron ja muuton aiheuttamista ongelmista ja hänelle oli selvinnyt lopullisesti tehdyn osituksen sisältö ja merkitys. Asioiden tila ei ollut ollut hänelle selvä ositussopimuksen teon jälkeen niin, että hän olisi voinut moittia sitä tuolloin voimassa olleen avioliittolain 115 §:n 2 momentin nojalla ennen ositusta.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on katsonut, että Marget A:lla oli oikeus moittia sopimusositusta oikeustoimilain perusteella ja että hän oli nostanut kanteen kohtuullisessa ajassa sopimuksen tekemisestä.

A:n puolisot oli tuomittu avioeroon 24.6.1987 Reijo A:n kanteesta silloin voimassa olleen avioliittolain 70 §:n 1 momentin nojalla Marget A:n rikottua avioliiton tekemällä huorin. Tämän asian käsittelyn aikana oli selvinnyt, että puolisoiden välit olivat jo aikaisemmin pysyvästi rikkoutuneet ja molemmat halusivat avioeron nopeasti. Tämän vuoksi he olivat sopineet, että asia hoidetaan siten, että vaimo myöntää eroperusteen ja suostuu avioeroon. Tämän varmistamiseksi oli tehty sopimus avioeron varalta, jossa sovittiin myös osituksen toimittamisesta.

A:n puolisoiden avustajana asiakokonaisuudessa oli toiminut oikeustieteen ylioppilas Jukka K, jota jutussa on kuultu todistajana. Avioeroasia oli hoidettu sopimuksen mukaisesti ja neuvottelujen jälkeen Marget ja Reijo A olivat tehneet myös sopimusosituksen, joka oli samansisältöinen aikaisemmin solmitun ositussopimuksen kanssa.

Jukka K:n todistajankertomuksen mukaan neuvotteluissa oli oltu yksimielisiä siitä, että lapset jäivät asumaan isän kanssa. Tätä varten oli sovittu myös yksimielisesti siitä, että puolisoiden yhteinen omakotitalo jää isän ja lasten asunnoksi ja Marget A muuttaa siitä pois. Jukka K:n kertomuksesta sai sen käsityksen, että Marget A ei ollut alkuun pitänyt tärkeänä sitä, kenen omistukseen talo tulee, vaan hän halusi turvata ensi sijassa lapsille asunnon. Aluksi hänen kantansa omistusoikeuteen oli ollut se, että talo tulisi miehen ja lasten nimiin ja Marget A joko lahjoittaisi osuutensa lapsilleen tai luovuttaisi osuutensa elatusmaksuja vastaan.

Jukka K:n neuvosta osapuolet olivat päättäneet kuitenkin pitää elatusavut erillään kiinteistön omistusoikeudesta, eikä lahjoitustakaan haluttu tehdä lähinnä veroseuraamusten pelosta. Kiinteistön omistusoikeudesta oli neuvoteltu usein ja tällöin oli ollut esillä eri vaihtoehdot ja Marget A:n oikeudet sekä hänen mahdollisuutensa vaikuttaa kiinteistön luovutukseen osituksen jälkeen. Lopputulokseksi oli tullut kuitenkin se, että tila jäisi yksin Reijo A:n omistukseen hänen ottaessaan vastattavakseen tilaan kohdistuneet velat. Lisäksi oli sovittu irtaimen omaisuuden jakamisesta.

Omaisuuden jaosta neuvoteltaessa oli ollut esillä myös vahingonkorvausvaatimusten esittäminen ja menestymisen mahdollisuudet sekä tasinko-oikeuden menettämiskysymys. Näitä koskevia vaatimuksia ei kuitenkaan ollut esitetty avioeron yhteydessä, eikä näillä seikoilla muutoinkaan ollut näytetty olleen merkitystä osituksen sisältöön. Ainoastaan ne olivat olleet omiaan sotkemaan Marget A:n käsityksiä ja harkintaa.

Todistaja Jukka K:n kertomuksen mukaan lapsille maksettavaa elatusapua ei ollut haluttu kytkeä kiinteistön omistusoikeuteen, eikä Marget A:n ollut näytetty luovuttaneen osuuttaan tilasta sitä vastaan, että elatusapu olisi sovittu tämän johdosta alhaisemmaksi tai että olisi sovittu siitä, että elatusapuja ei maksettaisi lainkaan. Näin ollen ainoaksi perustaksi sille, että kiinteistö oli tullut yksin miehelle, oli jäänyt se, että tällä Marget A oli halunnut turvata lapsilleen asunnon.

Neuvottelujen aikana oli ollut esillä useita asiakokonaisuuteen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä, joita oli käsitelty monelta eri kannalta. Neuvottelut oli käyty suhteellisen lyhyen ajan sisällä avioeroasian ollessa ajankohtainen. Tässä tilanteessa Marget A oli joutunut hänelle vieraiden ongelmien eteen muutoinkin vaikeassa elämäntilanteessa, jolloin hänellä ei ollut ollut mahdollisuutta harkita ratkaisujaan riittävän yksityiskohtaisesti ja tarkasti.

Jutussa ei ollut näytetty Marget A:n erehtyneen lain sisällöstä tai sopimuksen merkityksestä. Jukka K:n kertoman mukaan hänelle oli selostettu kaikki ositukseen liittyvät vaikutukset ja sopimuksen merkitys. Sopimusta ei ollut tehty sellaisissa olosuhteissa, että Reijo A olisi tiennyt enemmän sopimuksen merkityksestä tai sitä tehtäessä olisi muutoinkaan menetelty niin, että Reijo A:n olisi kunnianvastaista tai arvotonta vedota sopimukseen. Kokonaisuudessaan asiasta oli kuitenkin jäänyt sellainen kuva, että Marget A oli tavallaan pelännyt miestään ja ehkä kokenut Jukka K:n olevan enemmän Reijo A:n asialla ja kokenut itsensä heikommaksi osapuoleksi.

Sopimuksen seurauksena oli ollut, että Reijo A oli saanut yksin omistukseensa ainakin noin 250.000-275.000 markan arvoisen omakotitalokiinteistön, johon oli kohdistunut velkaa noin 80.000 markkaa. Irtaimen omaisuuden osalta oli sovittu niin, että Reijo A oli saanut kaikki sopimuksessa tai sen liitteessä mainitsemattomat esineet, eikä jutussa ollut näytetty hänen haltuunsa jääneen mitään Marget A:lle kuuluvaksi sovittuja esineitä.

Sopimusosituksen tekemisen jälkeen olosuhteet olivat muuttuneet niin, että lapsista vanhempi on jo täyttänyt 18 vuotta ja hän kuten nuorempikin lapsista oli muuttanut asumaan äitinsä Marget A:n luona.

Arvioitaessa Marget ja Reijo A:n edellä kerrotuissa olosuhteissa tekemää ositusta kokonaisuudessaan, kihlakunnanoikeus on todennut sen syntyneen Marget A:n kannalta hänelle vaikeissa oloissa hänen kokiessaan asemansa epävarmaksi avioeroon syyllisenä osapuolena ja pelätessään miestään ja johtaneen siihen, että Reijo A on perusteettomasti saanut Marget A:ta enemmän omaisuutta. Lasten muutettua äitinsä luokse on sopimusta tehtäessä Marget A:n peruslähtökohtana pitämä seikka siitä, että lapsille turvataan asunto, kun omakotitalo jäi miehelle, menettänyt merkityksensä.

Näillä perusteilla kiinteistön jääminen osituksessa yksin miehelle on johtanut Marget A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, kun otetaan huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asemat sopimusta tehtäessä sekä sen jälkeen tapahtuneet olosuhteiden muutokset.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n 1 momentin nojalla sovitellut sopimusta siten, että Marget ja Reijo A:n 25.7.1987 tekemää sopimusositusta on muutettu niin, että puolet Vainionpään tilasta RN:o 2:29 Äetsän kunnan Pehulan kylässä on määrätty Marget A:lle, toisen puolen jäädessä Reijo A:n omistukseen. Asianosaiset on määrätty vastaamaan yhteisvastuullisesti tilaan kohdistuvista lainoista. Reijo A on saanut oikeuden yksin asua tilalla olevassa omakotitalossa. Muilta osin ositusta ei ole muutettu. Sopimuksessa mainitsemattomat esineet on määrätty jäämään sille, jonka hallussa ne olivat, eikä Marget ja Reijo A:lla ollut toisiinsa nähden oikeus esittää enempää vaatimuksia yhteisten rahavarojen tai muiden kuin kiinteistöön kohdistuvien saatavien suhteen.

Reijo A:lle sanottuun tilaan 24.8.1987 myönnettyä lainhuutoa on oikaistu niin, että hänelle jäi lainhuuto vain puoleen tilasta ja toiseen puoleen sai lainhuudon kihlakunnanoikeuden päätöksellä Marget A.

Vaatimukset hovioikeudessa

Reijo A on toistanut kihlakunnanoikeudessa esittämänsä oikeudenkäyntiväitteen sekä pääasian osalta vaatinut, että kanne hylättäisiin. Lisäksi hän on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan sekä kihlakunnanoikeuden että hovioikeuden osalta korkoineen.

Turun hovioikeuden tuomio 9.3.1990

Jutussa on selvitetty, että asianosaiset olivat neuvotelleet ositussopimuksen sisällöstä usean ratkaisuvaihtoehdon pohjalta. Esitetyn näytön perusteella ei voinut tehdä johtopäätöstä, että Marget A olisi pelännyt miestään tai että hän muutoinkaan ei olisi solminut sopimusta vapaan harkinnan pohjalta. Asianosaisten lasten on näytetty muuttaneen jutun kestäessä asumaan Marget A:n luokse. Muuton syistä ei ole esitetty mitään selvitystä. Toinen lapsista on täysi-ikäinen ja elättää itsensä. Tällä perusteella hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että Marget A:n ositussopimuksen laatimiselle edellyttämät seikat olisivat merkittävällä tavalla rauenneet tai että kiinteistöä koskeva ehto olisi vallinneissa olosuhteissa muutoinkaan kohtuuton.

Näillä ja kihlakunnanoikeuden muutoin mainitsemilla perusteilla hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja hylännyt Marget A:n kanteen kokonaisuudessaan.

Käsittelyratkaisu

Oikeudenkäyntiväitteestä annettua ratkaisua ei muuteta.

Pääasiaratkaisu

Perustelut

Korkein oikeus katsoo kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla, että Marget A:lla on oikeus vaatia ositussopimuksen sovittelua.

Marget ja Reijo A ovat 3.6.1987 tehneet sopimuksen avioeron varalta ja Tyrvään kihlakunnanoikeuden tuomittua heidät 24.6.1987 avioeroon he ovat 25.7.1987 tehneet edellä mainittuun sopimukseen perustuvan ositussopimuksen. Avioeroasiassa ja sanottuihin sopimuksiin johtaneissa neuvotteluissa Reijo A:n lainopillisena neuvonantajana on toiminut Jukka K. Koska Marget A on osallistunut sanottuihin neuvotteluihin yksin, Jukka K on katsonut toimineensa kummankin osapuolen yhteisenä neuvonantajana.

Neuvotteluissa ei tehty summittaistakaan luetteloa, josta olisi käynyt ilmi kummankin puolison omaisuus, yhteinen omaisuus ja omaisuuden arvo sekä velat ja niiden määrä. Näin ollen Marget A:n mahdollisuus saada yleiskuva tilanteesta on vaikeutunut. Osapuolet näyttävät kuitenkin edellyttäneen, että kummallekin kuuluvat irtaimisto ja pankkitalletukset ovat olleet pääpiirteittäin samanarvoiset ja että omaisuuden olennaisen osan on muodostanut yhteinen omakotitalokiinteistö. Jukka K on todistajana jutussa kertonut, että neuvotteluissa oli toistuvasti keskusteltu siitä, että Marget A saattaisi menettää tasinko-oikeuden ja joutua suorittamaan vahingonkorvausta. Reijo A:n lausuttua, että Marget A "voidaan laittaa vaikka muovikassi kädessä pihalle", Jukka K on yrittänyt selittää ainakin kolmeen kertaan, että Marget A ei menettäisi oikeuttaan kaikkeen omaisuuteen yksinomaan siksi että hän oli muuttanut pois kotoa. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että omakotitalon osalta on ollut kysymys yhteisen omaisuuden jakamisesta ja että tasinko-oikeuden mahdollinen menettäminen niin ollen olisi ollut merkityksetön. Sanotut lausumat ovat siten antaneet Marget A:lle väärän kuvan hänen oikeudellisesta asemastaan. Ositusneuvotteluissa Marget A on eri yhteyksissä ilmoittanut haluavansa lahjoittaa osuutensa kiinteistöstä puolisoiden yhteisille lapsille. Tästä on kuitenkin luovuttu todennäköisten veroseuraamusten takia. Marget A on lopuksi suostunut siihen, että Reijo A on saanut koko kiinteistön nimiinsä sitä vastaan, että hän yksin on ottanut vastatakseen kiinteistöön liittyvät velat. Erääksi perusteeksi tällaiselle järjestelylle on Marget A:n ja Jukka K:n kertomusten mukaan ollut, että lapset saisivat jäädä asumaan vanhaan kotiinsa.

Kiinteistön arvo on esitetyn selvityksen mukaan osituksen aikaan ollut 250.000-275.000 markkaa ja siihen kohdistuneet velat ovat tuolloin olleet noin 80.000 markkaa. Marget A:n osuus, jonka hän osituksessa on luovuttanut Reijo A:lle, on siten ollut nettoarvoltaan noin 85.000-100.000 markkaa.

Ottaen huomioon puolisoiden varallisuusasema ja sopimusta tehtäessä vallinneet olosuhteet sopimuksen soveltaminen on Marget A:lle kohtuuton ja sitä on sen vuoksi soviteltava.

Sovittelu tapahtuu tarkoituksenmukaisimmin siten, että Reijo A suorittaa korvausta saamastaan kohtuuttomasta edusta. Tuon korvauksen määräksi Korkein oikeus vahvistaa 70.000 markkaa.

Koska Marget A on voittanut juttunsa Korkeimmassa oikeudessa on hänelle tuleva korvausta oikeudenkäyntikuluistaan täällä.

Lainkohta

Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 36 § 1 momentti

Esittelijän mietintö pääasian osalta ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Tuomola:

Korkein oikeus lausunee pääasiaratkaisun perusteluinaan:

Korkein oikeus katsoo kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla, että Marget A:lla on oikeus vaatia ositussopimuksen sovittelua.

Marget ja Reijo A ovat 3.6.1987 tehneet sopimuksen avioeron varalta ja Tyrvään kihlakunnanoikeuden tuomittua heidät 24.6.1987 avioeroon he ovat 25.7.1987 tehneet edellä mainittuun sopimukseen perustuvan ositussopimuksen. Avioeroasiassa ja sanottuihin sopimuksiin johtaneissa neuvotteluissa Reijo A:n lainopillisena neuvonantajana on toiminut Jukka K. Koska Marget A on osallistunut sanottuihin neuvotteluihin yksin, Jukka K on katsonut toimineensa kummankin osapuolen yhteisenä neuvonantajana.

Neuvotteluissa ei tehty summittaistakaan luetteloa, josta olisi käynyt ilmi kummankin puolison omaisuus, yhteinen omaisuus ja omaisuuden arvo sekä velat ja niiden määrä. Näin ollen Marget A:n mahdollisuus saada yleiskuva tilanteesta on vaikeutunut. Osapuolet näyttävät kuitenkin edellyttäneen, että kummallekin kuuluvat irtaimisto ja pankkitalletukset ovat olleet pääpiirteittäin samanarvoiset ja että omaisuuden olennaisen osan on muodostanut yhteinen omakotitalokiinteistö. Jukka K on todistajana jutussa kertonut, että neuvotteluissa oli toistuvasti keskusteltu siitä, että Marget A saattaisi menettää tasinko-oikeuden ja joutua suorittamaan vahingonkorvausta. Reijo A:n lausuttua, että Marget A "voidaan laittaa vaikka muovikassi kädessä pihalle", Jukka K on yrittänyt selittää ainakin kolmeen kertaan, että Marget A ei menettäisi oikeuttaan kaikkeen omaisuuteen yksinomaan siksi että hän oli muuttanut pois kotoa. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että omakotitalon osalta on ollut kysymys yhteisen omaisuuden jakamisesta ja että tasinko-oikeuden mahdollinen menettäminen niin ollen olisi ollut merkityksetön. Sanotut lausumat ovat siten antaneet Marget A:lle väärän kuvan hänen oikeudellisesta asemastaan. Ositusneuvotteluissa Marget A on eri yhteyksissä ilmoittanut haluavansa lahjoittaa osuutensa kiinteistöstä puolisoiden yhteisille lapsille. Tästä on kuitenkin luovuttu todennäköisten veroseuraamusten takia. Marget A on lopuksi suostunut siihen, että Reijo A on saanut koko kiinteistön nimiinsä sitä vastaan, että hän yksin on ottanut vastatakseen kiinteistöön liittyvät velat. Erääksi perusteeksi tällaiselle järjestelylle on Marget A:n ja Jukka K:n kertomusten mukaan ollut, että lapset saisivat jäädä asumaan vanhaan kotiinsa.

Ottaen huomioon puolisoiden varallisuusaseman ja sopimusta tehtäessä vallinneet olosuhteet sopimuksen soveltaminen on Marget A:lle kohtuutonta siltä osalta kuin kiinteistö on jäänyt osituksessa yksin Reijo A:lle. Sopimusta on sen vuoksi soviteltava, mikä tässä tilanteessa on suoritettavissa kihlakunnanoikeuden päätöksessä lausutulla tavalla.

Koska Marget A on voittanut juttunsa Korkeimmassa oikeudessa on hänelle tuleva korvausta oikeudenkäyntikuluistaan täällä.

Korkein oikeus lausunee tuomiolauselmanaan:

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Reijo A velvoitetaan korvaamaan Marget A:lle oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa ja täällä 2.000 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

Oikeusneuvos Suhonen: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Lindholm: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Suhonen.

Tuomiolauselma

Reijo A velvoitetaan maksamaan Marget A:lle korvauksena 70.000 markkaa 16 prosentin vuotuisine korkoineen 23.3.1988 lukien sekä oikeudenkäyntikuluista 2.000 markkaa 16 prosentin vuotuisine korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.